Mä olen aina silloin tällöin tilannut Kauneus&Terveys-lehteä. Usein se jää lukematta heti silloin, kun se putoaa luukusta. Varastoin kuitenkin ne kaikki lukemattomat lukemattomat lehdet kaappiin. Sieltä niitä otan muutaman kappaleen eri lehtiä ja lueskelen niitä suunnilleen vuoden-kahden päästä niiden ilmestymisestä. Luettuani ne itse, lahjoitan niitä kavereille tai vien paperinkeräykseen.
Sinkkuna kämpän sotkuisuus ei pahemmin haittaa minua, mutta kun laskujakin alkoi hävitä paperipinojen uumeniin, minua alkoi jo huolestuttaa. Mulla oli myös töissä ongelmia esimiehen kanssa kesällä 2009. Tuntui, että pomon vaatimustaso mua kohtaan kasvoi yhtäkkiä suureksi. Se kesä oli sitten mulle todella stressaava, kun piti näyttää pomolle, että kyllä mä pystyn hoitamaan kaikki hommat. Huomasin kuitenkin, että en ihan pystynyt. Uni jäi todella vähäiseksi sinä kesänä. Äitini sairastui syksyllä 2009 ja kaiken kukkuraksi paras likkakaverini meni kihloihin. Olin sitten aika alakuloinen. Yritin silti itsekseni keksiä ideoita, joilla voisin hallita elämääni. Lainailin kirjastosta erilaisia elämänhallintakirjoja ja yritin ottaa vaarin niiden neuvoista. Mutta ei vaan sujunut.
Syys-lokakuussa 2009 lueskelin vessassa istuskellessani Kauneus&Terveys-lehden vuoden 2008 numeroa 4. Siinä oli juttu ADHD-aikuisesta naisesta. Kun luin sitä, olin pudota siltä ”tuoliltani”! Tämä nainenhan on ihan kuin minä! Ihan lapsuudesta asti tällä naisella oli samanlaista juttua kuin mulla oli ollut! En oo koskaan edes ajatellut, että mulla olis ADHD, koska (anteeksi vaan kaikki ADHD-ihmiset) mä olen pitänyt sitä aina tyhmien ihmisten tautina ja mähän en ole tyhmä. Kirjoituksesta tajusin, että se ei menekään niin.
Mulla on ystävä, jolla on ADHD. Kysyin, mitä hän ajattelee, voisiko mulla olla ADHD. Hän sanoi, että on itse asiassa jo vuosien ajan ajatellut, että mulla on se. Ystäväni kertoi lääkärinsä nimen. Tilasin ajan tälle neurologille heti. Lääkäri lähetti vielä neuropsykologisiin tutkimuksiin, joka ei sitten poissulkenut ADHD:ta. Seuraavalla lääkärinkäynnillä sain diagnoosin: ADHD + Asperger-piirteet. Sain myös lääkityksen tohon tautiin.
Moneen asiaan on diagnoosin saamisen jälkeen tullut selitys; useaan omituiseen tapaani, käytökseeni tietyissä tilanteissa, elämän kaaokseeni. Ulospäin se kaaos ei välttämättä ole näkynyt. Olen aina tehnyt työtä liiankin ahkerasti, joten mulla on oma asunto ja hyvä auto. Päässä vaan on aina levotonta ja aina mun on tarvinnut tehdä kaikkea, joten uni on jäänyt nuoruudesta lähtien ihan liian vähäiseksi. Harrastuksia on myös vaikka muille jakaa ja ne on yleensä vielä aika työläitä harrastuksia.
Sen diagnoosin jälkeen onkin ollut ”kestämistä”! Yhdelle kaverille lähetin tekstiviestin tunteistani: ”Niin sekasin kaikesta.. Uus tauti, joka on ollut mulla aina; elämä sujuu, mut ei sujukaan. Muutoksia pitäs kans tehä, mut en osaa pilkkoa asioita, ne on mulle ISOJA VUORIA. Sit ärsyynnyn, että välit menee kavereiden kanssa.. Itken, mut ei sekään auta. On paljon, mitä pitäs tehä. Pitäs.. Pitäs.. Mut en saa aikasex mitään..”
Yksi kaveri sanoi: ”Jos se ADHD on ollut selitys moneen, miksi se on ollut niin vaikea kestää?” Ihmettelin sitä itsekin, mutta varmaan siinä on just se, että olen elänyt jotenkin ”väärin” ja nyt mun tarttee korjata elämääni. Ja kun olen toiminut ”väärin” jo 45 vuotta, ei se muutosten tekeminen ja asenteiden muuttaminen ole ollut kovin helppoa. Esimerkiksi nukkumisen tarpeellisuus: ymmärrän kyllä, että se on tärkeää ja hyödyllistä ja liian vähäinen nukkuminen on jopa vaarallista. Silti nukun edelleen noin 5,5 tuntia yössä. Miksi? Koska mulla on niin paljon erilaista tekemistä ja ei ne hoidu, jos nukun vaan…
Käyn omalla kustannuksellani neuropsykologilla. Hän antaa mulle kotitehtäviä ja hän myös jaksaa aina kivasti kehua ja kannustaa mua. Myös pari läheisintä ystävää on ollut isona tukena tässä jutussani. Silti aina välillä olo tuntuu kurjalta… Pikkuhiljaa alan silti ymmärtää, mistä tästä taudissa on kyse; tää on kuitenkin vain aivojen häiriötila. Mulla keskittymisvaikeus on aiheuttanut kouluaikana alisuoriutumista mun lahjakkuuteen nähden. En esim. aina muistanut, millä kaavalla joku laskutehtävä koulussa piti suorittaa. Mutta koska mulla on loogista päättelykykyä, ratkaisin asiat aina omalla tavallani. Olin myös jonkin verran huolimaton ja myös siksi arvosanani kärsi. Peruskoulun jälkeen kokeilin neljää eri alaa, mutta nyt teen työkseni aivan jotain muuta. Ja niin kuin aiemmin sanoin, tyhmähän mä en ole, joten varmasti siksi olen elämästäni selvinnyt.
