harrastuksia ja tekemistä piisaa

Kaveri kävi kylässä. Meillä oli vain 20 minuuttia aikaa, kun piti jo jatkaa matkaa. Ei se riittänyt läheskään kaikkien asunnossani olevien juttujen näkemiseen ja niistä kertomiseen.

Minulla on tapana lainata kirjastosta lähes kaikki kirjat aina siitä asiasta, josta sillä hetkellä olen kiinnostunut tai jota harrastan. Neuropsykologisessa kuntoutuksessa, jossa käyn edelleen, on käyty läpi mm. organisointiin, suunnitteluun ja ajanhallintaan liittyviä asioita, joten olen lainannut sitä käsitteleviä kirjoja. Niitä en jaksa kannesta kanteen lukea, mutta selailen ja sitten otan sieltä täältä jotain vinkkejä omakseni. Kerralla valmista – kirjassa oli mielestäni hieno riippukansiojärjestelmä. Se on minun mielestäni tosi käytännöllinen. Tosin edelleen meinaa paperit jäädä vain pöydälle kasoihin, vaikka yritän kyllä muistaa laittaa ne heti paikalleen. Lisäksi kerroin kirjan vinkistä, että kaikki paperit voisi järjestellä ja laittaa omaan kansioonsa. Esittelin kaverilleni noita järjestelmiä ja myös niitä yli 30 kirjaa, jotka minulla on parhaillaan lainassa.


Mentiin toiseen huoneeseen. Siellä on toiseksi uusimpaan harrastukseeni liittyviä tarvikkeita todella paljon. Hunajapurkeissa oli lasin- ja posliininpalasia ja niitä purkkeja on pöydällä noin 50. Olen lajitellut palaset paitsi värin, myös koon mukaan. Olen yhden vaatekaapeistani väsännyt tiheähyllyiseksi ”sirpalekaapiksi”. Siellä purkkeja on lisää hyllykaupalla. Hyllyjen väli on vain noin 15 senttiä. Lisäksi hyllyt voi vetää ulos, jolloin purkkeihin näkee helposti. Ja ettei hyllyt kippaa, kun niitä vetää ulos, minun piti väsätä systeemit siihenkin.

Parvekkeella näytin sihtisarjaa, jonka olen myös itse väsännyt. Ensin rikon pienemmiksi ne lasit ja posliinit. Sitten kaadan ne ämpäriin, jossa sihtisarja on ja näin tapahtuu kätevästi ensimmäinen lajittelu. Parvekkeella on myös tässä työssä tarvittavia seinälaattoja, joita haen lähellä olevan rautakaupan romuläjästä. Ne ovat kierrätyskeskuksesta löytämässäni hyllykössä lajiteltuna värin mukaan. Ja vielä parvekkeella on kolmanteen harrastukseeni liittyvää tarvikkeistoa. Ne pitää itse koota ja rakentaa tarpeeseen sopivaksi ja joskus ne tarvitsevat myös maalin pintaansa.

Keittiössä hieman haljenneita ja lohjenneita astioita oli sitten muutama pahvilaatikollinen lisää väreittäin lajiteltuna. Olohuoneessa tuli vastaan uusimman innostukseni töitä; savitöitä, joita olen keramiikkakurssilla tehnyt. Lisäksi seinälläni on iso ryijy, jonka olen tehnyt jo vuosia sitten. Muutama pienempi ryijy ja muita lankatöitä on makuuhuoneessa. Itse virkkaamani olohuoneen paneeliverhot hämmästyttivät myös vierastani. Avotakassa oli joskus kuva sen tapaisesta verhosta. Kokeilin eri tekniikoita kutoen ja virkaten. Lopuksi totesin, että virkkaustekniikka nimeltään salomoninsolmu oli hauskimman näköinen. Väsäsin sitten myös puukehykset niihin paneeliverhoihin.

Lopuksi vilkaistiin kylpyhuoneeseen, jossa on ihan itse suunnittelemani valaistus. Kylpyhuoneremontin aikana sen kattoa laskettiin noin 15 senttiä ja se paneloitiin. Pyynnöstäni remonttimies jätti paneloinnin keskelle ison aukon, jonka alle laitettiin loisteputki ja aukkoon sijoitin plexilevyn. Lisäksi tein plexiin kuviointia. Miten ihmeessä se kuviointi olisi hienon näköinen valon läpi? Sitä mietinkin silloin jonkun aikaa, kunnes vihdoin sen keksin. Lopputulos on kyllä todella yksilöllinen.

Sitten meillä tuli jo kiire lähteä…

Tuli vaan mieleen, että pitäisiköhän minun ihan vakavissani alkaa soveltaa niiden kirjojen vinkkejä? Niitä vinkkejä, jotka koskevat organisointia, suunnittelua ja ajanhallintaa…

Mullako ADHD?

Mä olen aina silloin tällöin tilannut Kauneus&Terveys-lehteä. Usein se jää lukematta heti silloin, kun se putoaa luukusta. Varastoin kuitenkin ne kaikki lukemattomat lukemattomat lehdet kaappiin. Sieltä niitä otan muutaman kappaleen eri lehtiä ja lueskelen niitä suunnilleen vuoden-kahden päästä niiden ilmestymisestä. Luettuani ne itse, lahjoitan niitä kavereille tai vien paperinkeräykseen.


Sinkkuna kämpän sotkuisuus ei pahemmin haittaa minua, mutta kun laskujakin alkoi hävitä paperipinojen uumeniin, minua alkoi jo huolestuttaa. Mulla oli myös töissä ongelmia esimiehen kanssa kesällä 2009. Tuntui, että pomon vaatimustaso mua kohtaan kasvoi yhtäkkiä suureksi. Se kesä oli sitten mulle todella stressaava, kun piti näyttää pomolle, että kyllä mä pystyn hoitamaan kaikki hommat. Huomasin kuitenkin, että en ihan pystynyt. Uni jäi todella vähäiseksi sinä kesänä. Äitini sairastui syksyllä 2009 ja kaiken kukkuraksi paras likkakaverini meni kihloihin. Olin sitten aika alakuloinen. Yritin silti itsekseni keksiä ideoita, joilla voisin hallita elämääni. Lainailin kirjastosta erilaisia elämänhallintakirjoja ja yritin ottaa vaarin niiden neuvoista. Mutta ei vaan sujunut.

Syys-lokakuussa 2009 lueskelin vessassa istuskellessani Kauneus&Terveys-lehden vuoden 2008 numeroa 4. Siinä oli juttu ADHD-aikuisesta naisesta. Kun luin sitä, olin pudota siltä ”tuoliltani”! Tämä nainenhan on ihan kuin minä! Ihan lapsuudesta asti tällä naisella oli samanlaista juttua kuin mulla oli ollut! En oo koskaan edes ajatellut, että mulla olis ADHD, koska (anteeksi vaan kaikki ADHD-ihmiset) mä olen pitänyt sitä aina tyhmien ihmisten tautina ja mähän en ole tyhmä. Kirjoituksesta tajusin, että se ei menekään niin.

Mulla on ystävä, jolla on ADHD. Kysyin, mitä hän ajattelee, voisiko mulla olla ADHD. Hän sanoi, että on itse asiassa jo vuosien ajan ajatellut, että mulla on se. Ystäväni kertoi lääkärinsä nimen. Tilasin ajan tälle neurologille heti. Lääkäri lähetti vielä neuropsykologisiin tutkimuksiin, joka ei sitten poissulkenut ADHD:ta. Seuraavalla lääkärinkäynnillä sain diagnoosin: ADHD + Asperger-piirteet. Sain myös lääkityksen tohon tautiin.

Moneen asiaan on diagnoosin saamisen jälkeen tullut selitys; useaan omituiseen tapaani, käytökseeni tietyissä tilanteissa, elämän kaaokseeni. Ulospäin se kaaos ei välttämättä ole näkynyt. Olen aina tehnyt työtä liiankin ahkerasti, joten mulla on oma asunto ja hyvä auto. Päässä vaan on aina levotonta ja aina mun on tarvinnut tehdä kaikkea, joten uni on jäänyt nuoruudesta lähtien ihan liian vähäiseksi. Harrastuksia on myös vaikka muille jakaa ja ne on yleensä vielä aika työläitä harrastuksia.

Sen diagnoosin jälkeen onkin ollut ”kestämistä”! Yhdelle kaverille lähetin tekstiviestin tunteistani: ”Niin sekasin kaikesta.. Uus tauti, joka on ollut mulla aina; elämä sujuu, mut ei sujukaan. Muutoksia pitäs kans tehä, mut en osaa pilkkoa asioita, ne on mulle ISOJA VUORIA. Sit ärsyynnyn, että välit menee kavereiden kanssa.. Itken, mut ei sekään auta. On paljon, mitä pitäs tehä. Pitäs.. Pitäs.. Mut en saa aikasex mitään..”

Yksi kaveri sanoi: ”Jos se ADHD on ollut selitys moneen, miksi se on ollut niin vaikea kestää?” Ihmettelin sitä itsekin, mutta varmaan siinä on just se, että olen elänyt jotenkin ”väärin” ja nyt mun tarttee korjata elämääni. Ja kun olen toiminut ”väärin” jo 45 vuotta, ei se muutosten tekeminen ja asenteiden muuttaminen ole ollut kovin helppoa. Esimerkiksi nukkumisen tarpeellisuus: ymmärrän kyllä, että se on tärkeää ja hyödyllistä ja liian vähäinen nukkuminen on jopa vaarallista. Silti nukun edelleen noin 5,5 tuntia yössä. Miksi? Koska mulla on niin paljon erilaista tekemistä ja ei ne hoidu, jos nukun vaan…

Käyn omalla kustannuksellani neuropsykologilla. Hän antaa mulle kotitehtäviä ja hän myös jaksaa aina kivasti kehua ja kannustaa mua. Myös pari läheisintä ystävää on ollut isona tukena tässä jutussani. Silti aina välillä olo tuntuu kurjalta… Pikkuhiljaa alan silti ymmärtää, mistä tästä taudissa on kyse; tää on kuitenkin vain aivojen häiriötila. Mulla keskittymisvaikeus on aiheuttanut kouluaikana alisuoriutumista mun lahjakkuuteen nähden. En esim. aina muistanut, millä kaavalla joku laskutehtävä koulussa piti suorittaa. Mutta koska mulla on loogista päättelykykyä, ratkaisin asiat aina omalla tavallani. Olin myös jonkin verran huolimaton ja myös siksi arvosanani kärsi. Peruskoulun jälkeen kokeilin neljää eri alaa, mutta nyt teen työkseni aivan jotain muuta. Ja niin kuin aiemmin sanoin, tyhmähän mä en ole, joten varmasti siksi olen elämästäni selvinnyt.

mistäs aloittais...

Olen nyt 45 - vuotias nainen ja asun Etelä-Suomessa.
Mä sain AHDH + Asperger - diagnoosin 44 -vuotiaana vuoden 2009 joulukuussa. Koitan tässä blogissa kertoa, miltä se on tuntunut ja miten mä olen siitä selvinnyt.
Ja... no, nyt katkesi ajatus, mutta jatkan taas, kun on aikaa...